keskiviikko 3. elokuuta 2011

Aji Benito




Tässä on lajike joka pääsee kasvamaan parvekkeelleni ensi vuonnakin. Runsas satoinen
ja hyvän makuinen. Pärjännyt hyvin pienessäkin ruukussa.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Pink Habanero

Helpoimpia chinensejä mitä olen kasvattanut. Alkoi tekemään ensimmäisiä podeja jo huhtikuussa, joita on tällä hetkellä kahdeksan kappaletta. Pärjännyt todella vähällä valolla, joten saa nähdä miten innostuu kasvamaan kun vien sen parvekkeelle.

Aika nopea kasvuinen muutenkin, olen latvonut sen jo kolme kertaa, mutta taas on korkeus venähtänyt 120 senttimetriin.
Tätä olisi pitänyt laittaa enemmänkin kasvamaan, kun ei tuo makukaan lukemani mukaan ole huonoimmasta päästä.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Cascabel


Päivitetäänpä tätäkin pitkästä aikaa. Muutenhan tässä on mennyt pari kuukautta pelkästään, chilejä kastellessa ja tuijotellessa, mutta nyt on jo alkanut tapahtumaankin jotain.


Cascabel on alkanut tekemään runsaasti kukkia ja podeja. Korkeutta kasvilla on tällä hetkellä noin 75 cm.

Melkein kaikki chilit ovat tehneet jo nuppuja. Tässä odotellaan vain kuumeisesti lämpimämpiä ilmoja, jotta saisi chilit parvekkeelle. Alkuperäis suunnitelmiin tuli sen verran muutoksia, että pistän chilit ämpäreiden sijaan, chilitarvikkeelta tilaamiini pyöreisiin 7,5 litran ruukkuihin. Riittävät minulle mainiosti.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Lisää idätyksiä vuodelle 2011

Laitoin vielä varmuuden vuoksi itämään kolmea lajiketta. Kun näyttää siltä etteivät Criolla sella, Aji golden ja Inca red drop idäkkään.

Capsicum Baccatum:

Aji benito (2/2) Ensimmäinen itänyt 13.1.2011

Lemon drop (2/2) Ensimmäinen itänyt 7.1.2011

CGN 22871 (2/2) Ensimmäinen itänyt 6.1.2011 (Tästä lähti yksi uuteen kotiin)

Capsicum Chinense:

Habanero Caribbean Red (2/2) (Tästä lähti yksi uuteen kotiin)